torstai 1. lokakuuta 2015

Kampanja NYCM: Olympiamaastoissa Ahvenistolla

Yllättävän moni ei tiedä, että Hämeenlinna on Helsingin lisäksi toinen suomalainen olympiakaupunki. Hämeenlinnan Ahvenistolla kilpailtiin 1952 nykyaikaisen viisiottelun mitaleista. 

Kisat kestivät viisi päivää 21.-25.7.1952. Nykyaikainen viisiottelun lajeinahan on ratsastus, miekkailu, ammunta, uinti ja juoksu. Suomen joukkue (Lauri Vilkko, Olavi Mannonen, Olavi Rokka) saavutti Ahvenistolla joukkuekilpailusta pronssiset mitalit Unkarin ja Ruotsin takana. 

Hämeenlinnalainen Hannu Lähteenmäki teki todellisen kulttuurityön selvittäessään useamman vuoden aikana viisiottelun ratkaisseen maastojuoksureitin. Lähteenmäki vietti paljon aikaa arkistoissa ja haastatteli kisoihin osallistuneita urheilijoita, toimitsijoita ja jopa katsojia, sillä reittikarttaa ei löytynyt edes olympiamuseosta. 

Reitti raivattiin maastoon viime vuonna ja reitti merkittiin opasteilla, josta iso kiitos Hämeenlinnan kaupungille ja Hämeenlinnan Tarmolle. Viime viikonloppuna kävin juoksemassa reitin ensimmäistä kertaa.


Maastojuoksun noin neljän kilometrin reitti on erittäin vaativa ja siinä jyvät erottuivat akanoista reilut 60 vuotta sitten. Korkeuseroja on paljon ja juoksu maastossa on oikeasti juoksua maastossa. Nykypäivänä maastojuoksukisoissa reitit ovat usein hyväkuntoisia pururatoja tms. Reittiä pystyi seuraamaan opasteilla oikein hyvin, ainoastaan Matin saunan "risteyksessä" mietin, kumpaan suuntaan pitää lähteä, mutta alakautta mennessä osui oikeaan.


Ahvenistolla juoksu menee kapeita polkuja pitkin ja reitti oli haastava juostava rauhallisellakin vauhdilla. Olympialaisten kisapäivänä satoi vettä ja siihen nähden reilun 14 minuutin voittoaika oli todella kova.  


Muutama hauskakin paikka reitiltä löytyi. Yllättäviä käänteitäkin saattaa luonnossa tapahtua, mutta reitti on "huollettu".



Viikon lenkkikuva:

Viikon lenkkikuva on tietysti Ahvenistolta. Ahvenisto on yksi Hämeenlinnan helmistä ja erinomainen paikka kesäpäivien viettoon. Ahvenisto on Aulangon tapaan kokonaan luonnonsuojelualuetta. Olympialaisten maauimala kunnostettiin pitkän poliittisen väännön jälkeen ja se valmistui viime kesänä. Tänä kesänä Ahvenistolle on lisäksi tullut erinomainen Flow Park, jossa pääsee harrastamaan nykypäivän puussakiipeilyä. 

Lenkkimaastoiltaan Ahvenisto on vaativa, sillä mäkiä on paljon. Hämeenlinnan lenkkimaastojen korkeasta tasosta kertoo se, että Hämeenlinnan lenkkimaastojen päivityksessä en edes maininnut Ahvenistoa, vaikka monessa muussa kaupungissa luonnonrauhaa keskellä kaupunkia tarjoava Ahvenisto olisi todellinen juoksijan unelma.

Lahjoituksia kampanjaanhan pystyy tekemään täällä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti